Rokotekehityksestä ja ennustamisesta
Viime vuonna tähän aikaan ilmoilla oli paljon kysymysmerkkejä, jotka eivät edes ensisijaisesti liittyen niinkään sijoittamiseen, vaan ihmisten yleiseen elämään: millaiseksi arkemme muodostuu koronaviruksen jyllätessä maailmanlaajuisesti ja koska/miten elämämme voisi normalisoitua? Ulospääsyä tilanteesta pitkällä aikavälillä ajateltiin rakentuvan lähinnä rokotteiden varaan (joissain yhteyksissä väläytettiin myös laumasuojaa ja viruksen tukahduttamista maailmanlaajuisten sulkujen avulla), mutta koska rokotteet voisivat olla saatavilla ei osattu antaa kuin valistuneita ja vähemmän valistuneita arvauksia.
Yleisesti perustuen historian aiempiin kokemuksiin rokotteiden kehittämisestä, prosessin oletettiin kestävän vuosia (jopa useita vuosia). Yksi arvio esitettiin The New York Times -lehdessä:
Yllä olevassa arviossa ajateltiin rokotteen kehitykseen ja rokotteen ihmisille toimitukseen menevän noin kolmetoista ja puoli vuotta. Historian valossa tämäkin olisi ollut nopeahko aikataulu. Kuitenkin tosiasiassa jo vain puoli vuotta (!) artikkelin ilmestymisestä saimme loistavia uutisia rokotteiden positiivisesta kehityksestä ja tutkimustuloksissa, joissa vahvistettiin rokotteiden antavan jopa yli 90% suojan virusta vastaan.
Tietysti edellä esitetty esimerkki oli vain yksi mielipide mahdollisista rokotteiden kehityksen aikatauluista, mutta koronarokotteiden kehitys osoittaa hyvin kuinka vaikeaa on ennustaa asioita tapahtuvaksi, vaikka iso osa faktoista on jo olemassa ja kokemusta edellisten rokotteiden kehitykseen menneestä ajasta. Tällä kertaa rokotetta oli ja on edelleen kehittämässä kuitenkin niin merkittävä joukko tutkijoita eri puolilla maailmaa, jotka rakentavat uutta vanhan tiedon päälle. Tämän vuoksi rokotekehitys on ollut äärimmäisen nopeaa, jopa uskomattoman nopeaa.
Rokotusten vaikutukset näkyvät ehkä parhaiten Israelin luvuissa. Rokoteprojekti alkoi maassa joulukuussa ja tällä hetkellä noin 60 % kansasta on saanut vähintään yhden annoksen rokotetta (yleisimmin käytössä ollut Pfizer). Alla olevasta kuvasta näkyy kuinka radikaalisti tapaukset ovat tippuneet rokotusten edetessä. Tämä antaa toivoa myös muihin maihin, joissa rokotukset eivät ole vielä samalla tasolla kuin Israelissa (Esim. Suomessa on rokotettu noin 28 % kansasta vähintään kerran), että ihmisten elämä ja samalla myös talous voisi taas normalisoitua.
Lähde: worldometers.info
Ennustamisen vaikeus viime keväänä ei toki koskenut vain rokotteen kehitystä, vaan myös tulevaa pörssikurssikehitystä. Samaan aikaan, kun koronarokotteen kehityksestä annettiin arvioita olivat pörssikurssit laskeneet vuoden alusta todella merkittävästi. Jotkut asiantuntijat näkivät, että syöksy tulisi jatkumaan vielä useitakin viikkoja. Peräpeilistä katsottuna on tietysti helppo todeta, että keväällä kurssit olivat jo kääntymässä nousuun ja nousua on jatkunut koko loppuvuosi 2020 ja alkuvuosi 2021. Ennustaminen ei siis ole helppoa.. ei koronarokotteiden tai sitten markkinakurssien kehityksen.
Hyvää vappua toivottaen,
Jani & Olli & Juho & Petteri & Kata & Marjo