Hype-osakkeiden (mahdollisuudet ja) vaarat
Ei ole poikkeuksellista, että aika ajoin markkinoille ilmestyy jokin laajempi teema (tai yksittäinen yritys), joka kerää merkittävän määrän sijoittajien huomiota. Usein tällaiset tilanteet ovat seurausta siitä, kun jonkin tekijän nähdään muuttavan merkittävästi nykyisiä markkinoita ja aihepiiri aiheuttaa kiinnostusta laajemmassa yleisössä. Vuosi sitten tällainen tilanne kehittyi Pohjois-Amerikassa, kun Kanada oli laajentamassa kannabiksen käytön laillisuutta lääkekäytöstä myös viihdekäyttöön (ei välttämättä terveydelle positiivinen uutinen). Tämän vuoksi viime vuonna kannabis-osakkeet olivat erittäin ison huomion keskipisteessä ja sijoittajat näkivät tilanteen muuttuessa kannabis-yhtiöiden parantuneet tuottomahdollisuudet. Sijoittaminen kannabis-yhtiöihin oli jo aiemmin ollut mahdollista Kanadaan listattujen osakkeiden kautta, mutta viime vuoden heinäkuussa vaihtoehdoksi tuli myös erityisen seuratuille Yhdysvaltojen osakemarkkinoille listautunut Tilray Inc.
Listautuessaan Tilrayn markkina-arvo oli noin 1,3 miljardia dollaria. Jo ensimmäisenä päivänä Tilrayn osakkeen hinta pomppasi 17 dollarista aina yli 22 dollarin hintaan asti (yli 30 % nousu). Seuraavina päivinä nousu hieman tasaantui, mutta se oli vain tyyntä nousevan myötätuulen edellä. Alla olevasta kuvaajasta nähdään, että elo- ja syyskuun aikana Tilrayn osake pomppasi yli 1 150 % ylöspäin. Toisin sanoen listautumishinnalla heinäkuussa osakkeeseen sijoitettu esimerkiksi 10 000 dollarin pääoma olisi yli 12-kertaistunut noin 125 900 euroon vain kahden kuukauden aikana! Erityisesti tällaiset tarinat saavat usein ihmiset kiinnostumaan sijoittamisesta ja joskus kokeilemaan onneaan nopean rikastumisen toivossa. Houkutusta lisää vielä, jos jokin tuttu on saattanut osua osakevalinnassaan jättipottiin tai jos netissä kerrotaan tarinaa positiiviseen sävyyn.
Kaiken kaikkiaan satumainen nousu oli aika hyvin yritykseltä, jonka liikevaihto oli listautumisen aikaan vuositasolla vain noin 28 miljoonan dollaria ja tulos 23 miljoonaa dollaria tappiolla. Korkeimmillaan Tilrayn markkina-arvo oli noin 16 miljardia dollaria (19.9.2018), joka suhteutettuna yhtiön liikevaihtoon ja tulokseen kertoi sijoittajien jättimäisistä odotuksista yhtiön (mahdollista) tulevaisuuden kasvua ja kannattavuutta kohtaan. Yhtiön markkina-arvo oli siis huomattavan korkea suhteessa yhtiön liiketoiminnan tuolloin vallinneeseen tasoon verrattuna.
Kuten sanottua voimakkaasti lyhyessä ajassa nousevat sijoituskohteet houkuttelevat yleensä puoleensa poikkeuksellisen paljon uusia sijoittajia (spekuloijia) nopean rikastumisen toivossa. Usein kuitenkin nopean nousupiikin ja jopa hypen jälkeen on hyvin vaarallinen hetki sijoittaa osakkeeseen. Varsinkin, jos tavoitteena on vain nopea ja helppo rikastuminen. Samoin kävi myös Tilrayn osakkeen kanssa. Huippuarvostaan osake on laskenut noin 85 % viimeisen 11 kuukauden aikana. Näin ollen esimerkiksi huipulla mukaan tulleen sijoittajan 10 000 dollarin sijoitetusta pääomasta olisi jäljellä enää 1 500 dollaria. Tilrayssa ovat siten yhdistyneet alkuhypen mukanaan tuomat ylisuuret odotukset ja tilanteen kääntyminen päälaelleen myöhemmin rikastumisen toivossa mukaan liittyneiden kannalta. Kukaan ei osaa varmasti sanoa mihin suuntaan Tilrayn osakkeen kurssi on jatkossa menossa, mutta ainakin lyhyellä aikavälillä huipulla sijoittaneiden tunnelmat eivät varmasti tällä hetkellä ole parhaat mahdolliset.
Lopuksi
Tilray on vain yksi esimerkki yrityksistä, jotka aika ajoin kiinnittävät sijoittajien huomion varsinkin lyhyen aikavälin kurssinousun seurauksena. Kukaan ei tosin osaa sanoa kuinka kauan yritysten kurssinousu jatkuu vai jatkuuko se lainkaan. Tilrayn tapauksessa kurssinousu ja sitä seurannut lasku ovat olleet päätä huimaavia.
On sanomattakin selvää, ettei pitkäjänteistä vaurastumista voi rakentaa pelkästään yksittäisten osakkeiden spekulatiivisen kurssinousun varaan. Emme kuitenkaan sano etteikö kukaan voisi osata poimia markkinoilta yksittäiset yhtiöt oikeaan aikaan salkkuunsa, mutta pitkällä aikavälillä tämä on erittäin vaikeaa. Ainakin siihen tarvitsee käyttää merkittävän määrän aikaa, eikä sekään takaa vielä hyvää lopputulosta. Toisaalta laajasti hajauttamalla sijoitukset useihin eri yrityksiin maailmanlaajuisesti osallistuu globaalien osakemarkkinoiden potentiaaliseen kasvuun. Toki tällöin yksittäiset jättipotit jäävät suurilta osin saavuttamatta, mutta tärkeämpänä asiana myös yksittäisiin yhtiöihin liittyvät suuret tappiot kokonaisvarallisuudessa laimenevat vastaavasti minimaalisiksi.
Hyvää alkavaa uutta pelikautta toivottaen,
Jani & Olli & Petteri & Juho & Riikka & Mari